Odotuksia ja ajatuksia synnytyksestä

Lapsen syntymää odottaessa on tullut erilaisia mielikuvia ja olettamuksia siitä miten synnytys tulee menemään. Neuvolan perhevalmennuksessa synnytystä on käyty läpi, oon lukenut/kuunnellut aiheesta pari lyhyttä kertomusta ja T:n kautta kuullut tarinoita hänen kavereista. Kerron tässä omista odotuksista ennen synnytystä. H-hetken jälkeen on tarkoitus kertoa miten homma sitten oikeasti meni ja miltä tapahtuma tuntui.

Laskettuun aikaan on enää alle kaksi viikkoa eli rupee jo jännittämään meitä molempia. Tuntuu oudolta ja samalla ihanalta ajatella, että meillä saattaa olla perhe pystyssä jo huomenna, ylihuomenna tai vaikka jouluaattona. Eipä tuu mieleen mitä ois ikinä odottanut näin paljoa samalla kuitenkin tietämättä milloin odotukset realisoituu. Usein on aina joku deadline, mutta viime viikolla ei neuvolassa saatu mitään tarkempaa arviota ajankohdasta kun on aina niin yksilöllistä. Tekee tiukkaa etenkin T:lle joka haluis avata joulukalenterin kaikki luukut joka aamu 🙂

Oon ymmärtänyt, että sairaalaan ei lähdetä sireenit soiden tai kaahaamalla ylinopeutta. Odotukseksi on tullut, että joko T:n lapsivedet menee tai supistukset rupee tuntumaan niin pahoilta, että soitetaan synnytyssairaalaan mistä saadaan ohjeet kuinka toimia. Sairaalakassi on jo melkein pakattu, mutta puhelun jälkeen sinne laitetaan sitten viimeiset tavarat ja tehdään eväät mukaan. Nämä tietty mun toimesta kun T joutuu kipuilemaan, makoilemaan ja odottamaan lähtöä.

Sitten sairaalaan

Neuvolassa oon oppinut, että mä olen ”tukihenkilö” jonka tuki on hyvin tärkeää. Mutta miten mä tuen T:ta? Tietenkin koitan toteuttaa kaikki hänen toiveet, hieron, haen ruokaa, pidän seuraa, pitelen kädestä kiinni, jne. Eniten mua jännittää se miltä tuntuu katsoa kun rakkain ihminen kärsii useita tunteja putkeen enkä mä voi tehdä mitään mikä oikeesti lopettais sen kivun. En oikein tiedä meneeköhän aika siinä kun koko ajan koitan jotenkin jeesailla vai istunko todellisuudessa huoneen nurkassa puhelin kädessä kun T makoilee tuskissaa ja/tai lääkehöyryissä sängyssä.

Kun synnytyksen ponnistusvaihe alkaa niin meno luultavimmin kiihtyy ja huoneessa parveilee useempi kätilö. T ei halua mun olevan ”siellä missä tapahtuu” eikä mullakaan ole hinkua liian läheltä katsoa lapsen ulos tulemista. Eniten apua musta on varmaan siis sängyn vierellä auttaen erilaisissa kivun lievityksen keinoissa.

Mulla on vahva usko, että meillä menee synnytys hyvin ja pian saadaan pitää meidän tyttöä sylissä. Pari yötä varmaan vietetään sairaalassa missä harjotellaan miten lapsen kanssa toimitaan ja varmistetaan kaiken olevan kunnossa. Luulen et ollaan erittäin uupuneita, hämmentyneitä ja onnellisia kun palataan kotiin missä kaikki näyttää olevan kuten ennenkin vaikka ollaan koettu elämämme suurin muutos. Palaillaan muutaman viikon päästä asiaan kun tiedän mitä oikeasti tapahtui ja miltä se tuntui. Tulispa beibe pian!

Odotuksia ja ajatuksia synnyttämisestä
Tervetuloa beibe! Sun huone rupee olemaan jo melkein valmis. Sinne toki et vielä toviin pääse itseksesi.