Isyysvapaa

En muista milloin viimeksi aika olisi mennyt näin nopeasti. Reilu vuorokauden synnytys tuntui kestäneen ikuisuuden kun taas kolme viikkoa isyysvapailla on mennyt ihan hujauksessa. On tullut opittua älyttömästi uutta etenkään kun en ollut ennen meidän tytön syntymää kuin kerran aikaisemmin pidellyt vauvaa sylissä. Nyt vauvan kanssa toimiminen tuntuu jo ihan normaalilta ja hyvin luonnolliselta.

Isyysvapaita saa pitää kolme viikkoa yhtä aikaa äidin kanssa. Oltiin alun perinkin puhuttu, että otan tuon maksimiajan. Useiden juhlapyhien takia oltiin yhteensä 3 viikkoa kotona hoitamassa tyttöä, mutta varsinaisia isyysvapaita jäi vielä varastoon kevättä ajatellen. Tämä vaihtoehto sopi meille tosi hyvin, koska tytön kanssa arjen askareet sujuvat jo mutkattomasti ja halutaan keväällä tehdä hieman viikonloppua pidempi reissu uuden perheen kanssa.

Vastasyntyneen kanssa eläminen kulkee tietyssä rytmissä, jonka vauva sanelee. Me voidaan tehdä tähän pieniä hienosäätöjä, mutta vauvantahtisuuden tärkeyttä korostettiin paljon synnytyssairaalassa. Meidän vauva on nukkunut ensimmäiset kolme viikkoa 2-4 tunnin pätkissä.

Tyypillinen vuorokausi

Alla esimerkkinä miltä meidän tyypillinen päivä näyttää isyysvapaiden aikana. Laitoin hieman eri vaihtoehtoja niin näette miltä aktiivinen päivä näyttää verrattuna tytön kanssa kotona hengailuun:

KLO 7-10: Aamulla noustaan kun vauvalla on nälkä. Ensimmäiset 60-90min menee heräämiseen. Tämä tarkoittaa vauvan herättely (hän tosiaan välillä unissaan ilmaisee nälkänsä vaikka sitten pitääkin hänet herätellä syömään…), ruokintaa rinnalta, vaippojen vaihtamista sekä beibin aterioinnin viimeistelyä tuttipullosta. Tähän meidän molempien aamutoimet sisältäen oman aamiaisen niin kello lähestyy jo kymmentä. Toisinaan ei päästy seiskalta ylös vaan hoidettiin vain beibin ruokinta ja tuli nukuttua kymmeneen asti.

KLO 10-13: Tähän väliin mahtuu päivän ensimmäinen aktiviteetti. Se alkaa taas vauvan hoidolla (ruoka + vaipat) minkä jälkeen tulee esim. neuvolan punnituksessa käynti, brunssilla herkuttelu keskustassa tai kaverin kyläily. Jos ei päästy ylös aamulla niin edellisen kohdan aktiviteetit siirtyy tähän.

KLO 13-16: Vauvan huolto (päivisin hoituu vajaassa tunnissa). Kokkailu, päiväkävely ja/tai kaupassa käynti. Kevyt siivoilu iltaa varten jos joku on tulossa kylään. Muutaman kerran käytiin ulkona lounaalla jos ei vielä oltu syöty.

KLO 16-18: Vauvan huolto. Vieraiden käynti, pidempi kauppareissu jos ei hetkeen oltu käyty kuin lähikaupassa (oon vihdoin ymmärtänyt Prisman hienouden) tai Netflixin tuijotus kun alkaa pimentyä ja jos ei edellisenä yönä olla nukuttu kunnolla.

KLO 18-22: Tytön iltavikinät (hän vaikuttaa välillä iltaisin levottomalta, mutta varsinaista huutoa tulee onneksi vain vähän ja harvoin) sekä lopuksi hänen ”juottaminen tainnoksiin”. Hän tuntuu haluavan maitoa hyvin paljon ennen nukkumisen aloittamista. Iltarutiinit meidän koko perheelle kestää noin 90min, koska vauva tarvii huomiota normaalia enemmän. Ennen rutiinien aloittamista syödään usein päivällinen/illallinen sekä katsellaan hetki The Americansia tai muuten vaan höpötellään keskenään.

KLO 22-01: Nukkumista koko perheelle. Ihanaa!

KLO 01-07: Heräilyä, syöttämistä, vaipan vaihtoa, whitenoisea tai muita keinoja saada yöllinen kitisijä nukkumaan. Ei hän koko aikaa huomiota tartte, mutta itse heräilee usein vielä pieniinkin vikinöihin, inahteluihin ja tuhahduksiin turhaankin. Ollaan myös välillä vuoroteltu kumpi nukkuu yöstä puolet sohvalla kun toinen sulkeutuu vauvan kanssa makkariin.

Tän jälkeen alkaa taas uus päivä ja samankaltainen rytmi, mutta uudet aktiviteetit. Ollaan tarkotuksella kutsuttu ihmisiä kylään ja käyty itse ulkona, että vauva tottuu erilaisiin ääniin ja tilanteisiin. Toki myös sen takia, että itse pysytään järjissään. Hän on maailman ihanin ja tuntui tosi oudolta lähteä viettämään ensimmäistä työpäivää kun isyysvapaa loppui.

Isyysvapaalla
”Oon nukkunut koko päivän eli vois ottaa päikkärit et jaksaa yöllä ähistä ja valvoa”